Koetoimitsijakoulutus

Koetoimitsijakoulutukseen voivat osallistua kennelpiirien, rotujärjestöjen, liittojen ja kennelyhdistysten jäsenet yhdistyksen suosituksesta. Koulutukseen hakeutuvalla on oltava riittävästi tietoa omista koemuodoistaan. Koulutus toteutetaan kahdessa osassa. Perusosassa (koetoimitsija 1) keskitytään koemuodoille yhteisen tietouden antamiseen. Koetoimitsija 1 -kurssi järjestetään vuosittain Pohjois-Pohjanmaan Kennelpiirissä ja sen toteutuksesta vastaavat aluekouluttajat. Toisessa osassa (koetoimitsija 2) annetaan koemuotoon liittyvä erikoiskoulutus. Koulutuksen hoitavat ko. koemuodon ylituomarit sen sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Koetoimitsijaksi pätevöityäkseen osallistujan on suoritettava molemmat jaksot järjestyksessä 1-2 hyväksytysti.

Koetoimitsijakorttianomus toimitetaan kennelpiirin sihteerille. Koetoimitsijapätevyys on 1.1.2020 alkaen voimassa toistaiseksi eli pätevyyttä ei tarvitse uusia kennelpiirin kautta. Jos koetoimitsijakortti on mennyt vanhaksi ennen vuotta 2020, täytyy se uusia vanhan kaavan mukaan eli kennelpiiriin toimitetaan: vanhentunut kortti, yhdistyksen puolto, kortin haltijan yhteystiedot ja Kennelliiton jäsennumero. Voimassa olevan koetoimitsijakortin haltijalla on vapaa pääsy Suomen Kennelliiton alaisiin näyttelyihin ja kokeisiin. Muistathan toimittaa kennelpiiriin kurssitodistuksesi myös siinä tapauksessa, että hankit uuden lajipätevyyden olemassa olevan lisäksi. Pelkkä koulutuksen pitäneen ylituomarin allekirjoitus koetoimitsijakortissa ei riitä, vaan kurssitodistus täytyy aina kierrättää kennelpiirin kautta, jotta pätevyys kirjataan myös Omakoiraan. 

Yhdistysten tulee anoa koetoimitsijakurssit (koetoimitsija 2) kennelpiiristä viimeistään 4 kk ennen aiottua kurssiajankohtaa. Kurssit anotaan Omakoirassa.

Kaikki järjestettävät koetoimitsijan peruskurssit löytyvät Kennelliiton Tapahtumakalenterista. Voit hakea tapahtumakalenterista erikseen koetoimitsijan lajikohtaisia koulutuksia.